Vegaaninen turtles-kakku
Sain kunnian taikoa vegaanisen syntymäpäiväkakun poikaystävän ystävän syntymäpäiville. Toiveena oli Turtels-teema sekä makumaailmasta suklaa. Epäröin hetken tähän projektiin ryhtymistä sillä en ole aikaisemmin tehnyt vegaaniselta puolelta kuin muutaman raakakakun. Epävarmuusalueelle astuminen kannatti, sillä kakku oli todella simppeli tehdä sekä se maistuu super hyvältä! N A M ! ! !
Kakku on sankarin toiveesta täyteläisen suklainen ja päältä yhtä vihreä kuin Turtlesit. Idean kakun ulkoasuun sain Pinterestistä. Kakkupohja on tuhdin kostea, browniemainen suklaakakkupohja, täytteenä väleissä (aivan mahtavan hyvää) kookos-suklaatäytettä, johon on upotettu paljon tuoreita vadelmia. Kookos maistuu yllättävän vähän lopputuloksessa mutta tuo kakkuun raikkautta. Kakku on kuorrutettu soijakerma- ja kaura ”tuorejuustosto” vaahdolla. Koristeet on tehty sokerimassasta.
Vegaaninen, tuhti suklaakakkupohja (20cm vuokaan)
(Kakkupohjan sekä täytteen ohjeet on bongattu Yummy baker– blogista enkävegakakkujen kokemuksen puutteesta uskaltanut muokata sitä kuin ihan hiukan. Halusin kakusta korkean, joten alkuperäisen ohjeen määrät on tuplattu ja pohja paistettu kahdessa erässä.)
8 dl vehnäjauhoja
6 dl sokeria
3 dl kaakaojauhetta
4 tl leivinjauhetta
2 rkl perunajauhoja
2/4 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
4 dl mantelimaitoa
300 g omenasosetta
3 dl kuumaa kahvia
Kostuttamiseen n. 1,5 dl vanilja-aromilla maustettua mantelimaitoa.
- Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Lisää ensin mantelimaito, sitten omenasose kokoajan hyvin sekoittaen.
- Lisää lopuksi kuuma kahvi.
- Öljyä irtopohjavuoan reunat ja vuoraa pohja leivinpaperilla.
- Valuta puolet taikinasta itropohjavuokaan ja paista 175 asteessa, uunin toiseksi alimmalla tasolla n. 50-60 minuuttia. Kakku on kypsä kun testitikkuun ei jää lainkaan löysää taikinaa.
- Anna pohjan jäähtyä hetki ja kumoa irti irtopohjavuoasta.
- Paista perään toinen kakkupohja.
- Anna kakkupohjien jäähtyä kunnolla ennen täyttöä.
Kookos-suklaa täyte
500g (2 tlk) kookoskermaa (jääkaappikylmää)
3 kpl raakasuklaa patukkaa (itse käytin puhdistamon luomu tummaa suklaata ja tummaa vadelmasuklaata a’ 36 g.
1,5 dl kaakaojauhetta
200g tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
Lisäksi tuoreita vadelmia 2x 200g
- Sulata ensin suklaa juoksevaksi mikrossa.
- Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi.
- Lisää jäähtynyt suklaasula, sekoita tasaiseksi.
- Lisää lopuksi kaakaojauhe.
- Täytä kakku leikkaamalla ensin pohjat tasaisiksi. Muista kostuttaa kakkupohjat ennen täyttöä.
- Lisää täytettä kolmeen väliin ja upota täytteeseen myös tuoreet vadelmat.
- Kokoamisen apuna voi käyttää reunakalvoja tai irtopohjavuoan reunoja.
- Kakun kannattaa antaa tässä vaiheessa jähmettyä jääkaapissa mielellään yön yli.
Maidoton soija-kauravaahto
(Kiitos ihanalle ystävälle, SB Bakeryn Suskille vinkistä sekoittaa soijavaahdon sekaan myös påMACKAN maustamaton kasvislevitettä. Vaahto toimi hyvin petal-pursoituksiin!)
1,5 tlk alpro cuisine vispautuvaa soijavalmistetta
1,5 dl tomusokeria
1 pkt kaura påMACKAN kasvislevitettä
Vihreää geeliväriä
- Vispaa soijavalmiste vaahdoksi
- Lisää tuorejuusto
- Lopuksi lisää tomusokeri
- Jaa vaahto neljään osaan, värjää kolme osaa vihreän eri sävyksi ja annostele vihreät sävyt omiin pursotuspusseihin.
- Päällystä kakku värjäämättömällä, valkoisella vaahdolla kauttaaltaan.
- Pursota vihreät vaahdot sävy kerrallaan petal- tekniikalla kakun sivusta aloittaen.
- Asettele sokerimassa koristeet kakun pintaan.